Johanna Siltala
Johanna Siltala on brändimarkkinoinnin ammattilainen, elintarvikealan osaaja ja kaupallisen toiminnan uudistaja.
Johannalla on yli 20 vuoden kokemus kuluttajamarkkinoinnista Suomen johtavien brändien (mm Elovena, Sunnuntai, Xylitol-Jenkki, Mynthon, Abba) parissa Raisio Oyj:n Elintarvikeyksikössä, Leaf Oy:ssä ja FelixAbba Oy:ssä.
Merkittävin saavutus työuralla on ollut Raisio Oyj:n Elintarvikeyksikkössä tehty mittava kaupallisen toiminnan uudistus, jonka tuloksena yritystoiminta käännettiin hyvin kannattavaksi ja kasvu-uralle.
Raision Elintarvikeyksikön Pohjois-Euroopan alueen markkinointijohtajana (2006-2013) Johannaa arvostettiin erityisesti uudistajana ja valmentajana. Leaf Oy:n ajalta (1997-2006) kiitosta sai Johannan strateginen ajattelukyky ja jatkuvaa brändien kasvua siivittäneet markkinointitoimenpiteet ja tuotelanseeraukset. Felix-Abballa (1990-1997) yhteispohjoismaisten projektien lopputuloksena olivat onnistuneet tuotelanseeraukset (mm AC Nielsenin Vuoden lanseerauspalkinto RisiFrutti lanseerauksesta).
Johannan osaamista strategiatyöstä, brändiportfolion ja tuotesalkun kehittämisestä sekä markkinointiviestinnän eri osa-alueista pystyy hyödyntämään kaikissa kuluttajalle sekä asiakkaille suuntautuvissa liiketoiminnoissa (B-to-B ja B-to-C).
Johannan kokemus prosessien uudistamisesta (Brand Management ja New Product Development) sekä yritysviestinnästä ja erilaisista kuluttajatutkimuksista soveltuu niin pienten kuin suurempienkin yritysten toiminnan kehittämiseen.
Kuluttajatuotteen koko matka raaka-aineista ja tuotannosta päivittäistavarakaupan / HoReCa -sektorin kautta kuluttajien käyttöön on tullut tutuksi. Johanna tietää, miten vaikutetaan ostajien päätökseen ja kuluttajan valintaan: millainen on hyvä myyntiesitys, myyvä elintarvikepakkaus tai tehokas kuluttajapromootio, minkälainen mainos toimii perinteisessä tai digitaalisessa mediassa eli millä toimenpiteillä saadaan aikaan myynnin kasvu.
Ikääntyneiden palvelutarjontaan liiketoimintaosaamista
Johanna Siltalalla on vankkaa liikkeenjohdon kokemusta sekä suurista pörssiyrityksistä että pienistä start-up yrityksistä. Johannan vankka kokemus sekä perehtyminen gerontologiaan (palvelut, ravitsemus, tulevaisuuden haasteet) antavat hänelle valmiudet auttaa ikääntyneiden liiketoiminnan parissa toimivia yrityksiä. Johanna pystyy antamaan liiketoiminta- ja konseptointiosaamista, kun suunnittelette ikääntyneille elämys- tai palvelukonsepteja tai haluatte kasvattaa jo olemassa olevan yrityksenne liikevaihtoa. Johannalla on tällä saralla myös hyvä kontaktiverkosto Turun alueella.
Tarkemmat kuvaukset Johannan osaamisesta ja hänen tarjoamistaan palveluista löydät hänen oman yhtiön Siltala Consultingin sivuilta:
Puhelin +358-40-5061508
Timo Vasankari
Timo Vasankari on toiminut teknologiayritysten tehtävissä tuotekehityksen ja tuotehallinnan eri rooleissa ohjelmistokehittäjästä ja projektipäälliköstä teknologiajohtajaan. Sanako Oy:ssa, kansainvälisessä teknologiayrityksessä, jonka tuotteita myydään yli 100 maassa ja jolla on yli 6.000.000 viikottaista käyttäjää, Timo oli mukana jo perustamassa yritystä sijoitusrahastojen kanssa ja vastasi johtoryhmän jäsenenä sen tuotekehitys- ja tuotehallintatoiminnoista ja teknologiastrategiasta. Kehitystoiminnassa Timolla on kokemusta oman t&k-organisaation ja kehityskumppaniverkoston ja tutkimusorganisaatioiden hyödyntämisestä sekä strategisten teknologiakumppanuuksien hallinnasta. Ennen Sanakoa Timo toimi ohjelmistokehityspäällikkönä Teleste Oy:ssa ja ICT-konsulttina ja projektipäällikkönä Enator-konsernissa.
Timo tuntee yrityksen liiketoimintastrategian ja teknologiastrategian keskinäiset riippuvuudet, pk-yrityksen tuotekehityksen haasteet ja lainalaisuudet, ketterät kehitysmenetelmät ja on kokenut tuotekehitysinnovaatioiden liiketoimintamahdollisuuksien konkretisoija ja kehittäjä. Hän on toiminut vastuullisena projektinjohtajana hankkeissa, joiden arvo on ollut 1-4 M€ ja joiden tuloksena on syntynyt kokonaisia uusia tuoteperheitä kansainväliseen liiketoimintaan. Kehitettyjä ratkaisuja on suojattu patentein ja palkittu, mm. Software and Information Industry Associationin Codie-palkinnolla ”Best New Education Solution 2004”.
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Puhelin +358 40 5546246
Minna Storm, KTL, on kutsuttu konsultiksi Konsulttiyhtymä AIKAAN
Minna Storm, KTL, on kansainvälisen liiketoiminnan ammattilainen ja vastaa Konsulttiyhtymä AJAN kansainvälistymispalveluista.
Minna on erityisesti pohjoismaisten markkinoiden, liiketoiminnan sekä markkinoinnin vahva ja aktiivinen ammattilainen. Hänellä on monien vuosien kokemus vientiverkostojen vetämisestä. Lisäksi hän on Suomen ELY-keskusten ja Työ- ja elinkeinoministeriön sertifioima Globaali- ja PK-LTS –asiantuntija sekä FP7 EU-hankeasiantuntija.
Minnalla on erityisosaamista kestävän kehityksen, energia- ja ympäristötekniikan alojen (sekä muotoilupainotteisten) yritysten ja erikoistoimittajien Pohjoismaiden liiketoiminnan ja kilpailukyvyn vahvistamisesta. Hän toimii läheisessä yhteistyössä mm. ruotsalaisten, muiden pohjoismaisten sekä Itämeren alueella toimivien yritysten sekä asiantuntija- ja vientiorganisaatioiden kanssa.
Tarkemmat kuvaukset Minnan osaamisesta ja hänen tarjoamistaan palveluista löydät hänen oman yhtiön Ecca Nordicin sivuilta www.eccanordic.com.
Janne Aaltonen, TkT, on kutsuttu konsultiksi Konsulttiyhtymä AIKAAN
Janne Aaltonen, TkT, vastaa Konsulttiyhtymä AJAN innovaatiojohtamis- ja IPR-palveluista. Tarkempaa tietoa Jannen osaamisesta ja tarjoamista palveluista löytyy hänen oman yrityksensä Moosedog Oy:n nettisivuilta www.moosedog.fi
Tutkimusyhteistyö Sisustusarkkitehdit SIO ry:n kanssa
Sisustusarkkitehdit SIO ry ja Konsulttiyhtymä AIKA Oy ovat sopineet yhteistyöstä sisustamisen toimialan tutkimustoiminnassa. Yhteistyö käynnistyy helmikuun alussa 2011.